

Vapaan sivistystyön VIRTAPIIRI -seminaari järjestetään 9.-10.12.2010 Tampere-talossa Tampereella.
Seminaarin teemana on Kestävä elämäntapa, oppilaitoksen kehittäminen ja yhteiskuntavastuu vapaassa sivistystyössä.
Ohjelmassa 9.12.
tutkitaan alustusten pohjalta kestävän kehityksen ulottuvuuksia, erityisesti sosiaalista ja kulttuurista ulottuvuutta, vapaan sivistystyön toimijoiden näkökulmasta ja
työpajoissa pohditaan teemaan liittyviä aikuisdidaktisia ratkaisuja ja toimintamalleja.
Ohjelmassa 10.12.
työstetään vapaan sivistystyön PD-ohjelmassa tehtyjen kehittämishankkeiden tuloksia kuudessa teemaryhmässä: johtaminen, osaaminen, toimintaprosessien kehittäminen, toiminnallinen uudistuminen, asiakaslähtöisyys ja kumppanuudet. Oppilaitosten kehittämistä tarkastellaan sekä "kenttälähtöisesti" että
laajemmassa organisaation kehittämisen viitekehyksessä.
Vs-oppilaitoksen yhteiskuntavastuu nostetaan erityisesti keskusteltavaksi, teema sitoo yhteen vuoden 2010 Virtapiirin kahden päivän aiheet.
Ohjelma rakentuu asiantuntija-alustuksista, kommenttipuheenvuoroista, yleisestä keskustelusta ja rinnakkaisissa ryhmissä käytävistä teemakeskusteluista.
Ohjelmassa on myös luovia, ajatuksille tilaa avaavia aineksia ja tilaisuuksia kollegiaalisiin kohtaamisiin.
Virtapiirissä julkistetaan Toimiva työyhteisö -käsikirja ja vapaan sivistystyön PD-ohjelman kehittämishakkeiden verkkosivusto.
Virtapiiri 2010 -tiedote alla PDF-muodossa.
Virtapiirin järjestäjät:
Vapaan sivistystyön yhteisjärjestö VSY
Aikuisten oppimisen pohjoismainen verkosto NVL
Lisätietoja: Leena Saloheimo, (09) 612 03713